Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ei ole helppoa olla Riikka Pulkkinen. Kaksi ensimmäistä romaania saivat loistavat arvostelut ja nousivat myynti- ja myös käännösmenestyksiksi. Kolmas, kokeellisempi romaani sai nihkeämmän vastaanoton ja jäi itseltänikin kesken. Vaihteluksi kirjoitettu chick lit oli leppoisa, mutta olen kaivannut Pulkkiselta kirjaa, joka palaisi ensimmäisten romaanien tasolle.
Odotukseni olivat korkealla tarttuessani Pulkkisen uutuuteen. Paras mahdollinen maailma kertoo erään perheen tragediasta. Nuorenparin leikkisästi alkanut suhde ei ole vielä pitkä, kun Theon vanhemmat ja pikkuveli kuolevat auto-onnettomuudessa. Surua vastaan he päättävät perustaa perheen, johon syntyy pian kaksoset. Annabella ja Aurelia ovat suloinen parivaljakko vaikka ovatkin luonteiltaan hyvin erilaisia. Onni ei kuitenkaan jatku loputtomiin vaan tapahtuu uusi tragedia. Theo pakenee töihinsä, äiti väitöskirjaan ja Aurelian pelastaa unohdus.
Toisaalla seurataan aikuistuneen Aurelian elämää. Vastavalmistunut näyttelijä on suomalaisen teatterin nuori lupaus ja mukana monessa. Nyt kuuluisa ohjaaja haluaa hänet Berliinin lähihistoriaa käsittelevän teoksensa pääosaan. Kahtia jakautunut Saksa ja Berliini ylipäänsä liittyvät sekä ohjaajan Joachimin että Aurelian perheen kipupisteisiin, mikä ei tee näytelmän teosta helppoa. Varsinkin kun Aurelia alkaa tuntea toisen hahmon läsnäolon ja kuulla jopa puhetta. Hiljalleen hän muistaa Veronikan, lapsuutensa mielikuvitusystävän, joka on nyt palannut kertomaan hänelle jotakin tai jostakusta. Näytelmän valmisteleminen on yhtä taistelua, sillä Aurelian täytyy löytää ääni erilaisille henkilöhahmoille. Taistelua käy myös Aurelian isä, joka on sairaalassa saattohoidossa. Draamaa draaman päälle? Nimenomaan.
Valitettavasti odotukseni kirjan suhteen eivät aivan täyttyneet. Pulkkisen tuotannon alussa ihastuttaneet lauseet ovat alkaneet muodostua kliseisiksi. Tuttua ovat myös aikatasot ja muistelu sekä se, että toinen näkee toisessa samaan aikaan kaikki tämän kivut ja sen, millainen henkilö oli 4-vuotiaana poikana. Pulkkinen on kertonut, että kirjoittaa joka päivä ja lopulta suuresta tekstimassasta muokataan ja tiivistetään lopullinen kirja. Tämä valitettavasti näkyy: tekstiä on paljon, sitä olisi voinut tiivistää ja leikata, suvantokohtia riittää vaikka niin riittää tragedioitakin. Mutta tuttua on se, että kirjassa ääneen pääsevät naiset, sillä kertojaääninä ovat äiti, Aurelia ja vähän Veronikakin.
Henkilöiden draaman ohella puhutaan politiikkaa ja haaveillaan parhaasta mahdollisesta maailmasta. Isä-Theo on idealisti, joka pääsee seuraaman Berliinin muurin murtumista aitiopaikalta. Berliinin kävijää viihdyttävät tutut kadut ja kulmat, ja DDR:n kuvaus tuntuu uskottavalta. Joachimin lapsuusmuistot Itä-Saksasta ovat tragediaan asti pääosin iloisia, vaikka jo lapsi muistaa varoa seiniin piilotettuja kuuntelulaitteita. Juuri aikalaiskuvauksessa ja poliittisten ihanteiden tai aatteiden avaamisessa Paras mahdollinen maailma on parhaimmillaan. Kirjailijalla on uskollinen lukijakunta ja tämäkin kirja myy varmasti hyvin, mutta jään odottamaan, josko seuraava Pulkkinen olisi taas sellainen teos, joka pitää lukea moneen kertaan ja jonka lauseet jäävät kaikumaan ilmaan.
