Lähes 650-sivuinen romaani pohjautuu osittain tositapahtumiin ja tapetilla on 1800-luvulla tapahtunut raaka kaksoismurha. Päähenkilö Grace on istunut 16 vuotta vankilassa – ehkä syyttömänä, ehkä ei. Nimeltään Grace ei kuitenkaan ole dekkari, vaan monitahoinen ja taitavasti kirjoitettu romaani.
Gracen osallisuudesta murhiin ja hänestä ihmisenäkin tuntuu olevan yhtä monta mielipidettä kuin on ihmisiäkin asian kanssa tekemisissä. Muiden ihmisten suhtautuminen häneen onkin kuvattu loistavasti. Grace kertoo tarinaansa tohtori Jordanille ja heidän suhteessaan tuntuu heti olevan jännitettä. Gracen ja Jordanin istuntojen edetessä alkaa tuntua, että kumpi onkaan oudompi persoona, tohtori vai murhasta syytetty nainen?
Atwoodin kerronta on monipuolista. Henkilö- ja tilannekuvaukset vaihtelevat tarkasta tyylistä maalailevampaan. Myös takautuva kerronta sekä nykyhetki pysyvät hyvin tasapainossa. Kirjeet ja oikeudenkäyntilausunnot toimivat pieninä annoksina virkistävinä välipaloina. Tärkeä osansa on Mary Whitneyllä, joka oli nuoren Gracen esikuva ja vaikuttaa hänen elämäänsä sekä ajatusmaailmaansa paljon. Kirjan luokin hyvin vahvoja naiskuvia.
Tarinan loppupuolella aikakauden ja ihmisten kuvaus laajenee päähenkilöistä laajemmaksi. Yksi rivien välistä esiin nouseva teema on journalismi. Nykypäivänä kirkuvat otsikot puhuttavat, mutta Atwood kuvaa jo 1800-luvulla ihmisten kaivanneen rajuja tarinoita – todenperäisyydestä välittämättä.
Suositeltava teos jo kerrontatyylinsäkin puolesta.