Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Maria sairastuu kesälomalla ja palaa kouluun pyörätuolissa, avustaja mukanaan. Hänen elämänsä on muuttunut kertaheitolla. Se ei kuitenkaan estä koulunkäynnin jatkamista eikä myöhempää työskentelyä kuvankäsittelyn, videoiden ja kaitafilmien parissa. Kopioiden, entisöiden ja joskus ehkä vaivihkaa kurkistellen muiden elämää tai ehkä jopa eläen hetken sitä. Maria ei ole taiteilija, mutta hän piirtää. Aina kun jaksaa tai pystyy. Välillä sekin jää, jopa pitkäksi aikaa. Piirtäminen on kuitenkin henkireikä, osa Marian elämää ja tähän liittyen ehkä myös kuvat ja elämä – omakin.
Marian äidille sairastuminen on ehkä pahempi kriisi kuin Marialle itselleen. Äiti on feministi ja lääkäreiden sovinistiset diagnoosit ja ”muka-sairaudet” ovat kova pala. Niin ne ovat Mariallekin, mutta hänestä tuntuu joskus, ettei hän jaksa välittää. Kuka muka oikeasti haluaisi sairastaa? Olla pyörätuolissa, hyvinä päivinä astuen ehkä muutaman askelen? Maria ei myöskään ymmärrä intoa, jolla turhia ja tarpeettomia kokeita tehdään ja lääkkeitä testataan. Josko jokin tehoaisi? Ei, ei tehoa. Kukaan ei oikein tiedä, mistä on kyse vai onko mistään…
Muuttaessaan omilleen, pieneen yksiöönsä, hän tuntee jonkinlaista rauhaa ainakin hetkeksi. Maria kuitenkin elää nuorta elämäänsä ja kokee kaikenlaista, rujoa ja rumaakin. Asioita, joista hän ei ehkä koskaan kerro kenellekään. Häntähän monesta tapahtumasta varmasti syytettäisiin? Hänen passiivisuuttaan tai kykenemättömyyttään? Hän ei aina jaksa, voimattomuus vie mennessään ja parhaatkin päivät ovat joskus käsittämättömän vaikeita. Uusia lääkäreitä hän ei jaksa, käy vain uusimassa vanhat reseptinsä.
Marialla on kuitenkin myös tuttavia, jopa ystäviä. Sini, itsetuhoinen taiteilija, jonka haaveissa on Intia ja joka palattuaan katoaa oudosti – ehkäpä Sveitsiin… Poikatyttö Kiki, hurja ja sanavalmis. Halvaantunut punkkari ja nörtti, Teo, jolla on myös piikikäs mieli. Ehkä eniten hänen elämäänsä vaikuttaa nivelpsoria sairastava taideopettaja Lyydi, joka silloin tällöin tönäisee Mariaa myös henkisesti liikkeelle. Viimeisimpänä tekonaan laittaen tilille rahaa yksityislääkärillä käyntiä varten. Hiukan oudostellen Maria aloittaa nettideittailun, ensin vain keskustellen, mutta sittemmin myös tapaamalla Sakarin. Hieman vanhemman miehen, jota kautta aukeaa moni asia hieman uudella tavalla – ehkä vielä elämäkin.
Maija Haavisto kertoo Marian tarinaa hyvin visuaalisesti ja selkeästi Marian näkökulmasta, siitä millaista on olla niin kutsutun normaalin yhteiskunnan ulkopuolella. Sairaana ja pyörätuolissa, vammaisen identiteetillä. Vain vähän, mutta kuitenkin riittävästi. Mitä tapahtuu jatkossa, kun Maria on tutustunut Sakariin? Tämä ja jatko muutenkin jää lukijan itse pääteltäväksi. Loppu on omalla tavallaan avoin ja siihen voi Marian ajatuksia seuraillen löytää montakin ratkaisua.
Itse luin kirjan pariin otteeseen, ensin pikaisesti ja sitten rauhallisemmin. Suosittelen muitakin keskittymään tarinan eri näkökulmiin. Haavisto tuntuu tehneen tiukkaa työtä eli ainakin minusta kirjaa on hiottu useampaan kertaan. En voi tietää, olenko oikeassa, mutta vaikutelma on jotenkin lopullisen oloinen. Ajatuksia herättävä kirja Mariasta ja sairaudesta, yhteiskunnasta, byrokratiasta sekä lääkäreistä, ystävyyssuhteista ja tietynlaisesta solidaarisuudesta. Nuortenkirjaksi en tätä luokittelisi, vaikka joku on niinkin sanonut. Suositan kaikille, jotka haluavat kurkistaa epämääräistä sairautta sairastavan henkilön ajatuksiin, tunteisiin ja näkökulmiin.